Nettisivujen uudistaminen

Joulun jälkeen sain vihdoin ja viimein itsestäni irti sen mitä olen vuoden päivät meinannut. Rakensin Pliiden nettisivut kokonaan uudelleen.

Muutama johtotähti oli työssä

  1. Sisältö on tärkein. Viestiä täytyy kiteyttää. Kerron asiat tismalleen omana itsenäni – en kuikuile naapureiden sivuja ennen kuin työn lopuksi (jos sittenkään – kilpailijoita kun on kateellisena varsinkin yrittämisen alkumetreillä vakoiltu 😉 ). Näin pysyy asia kirkkaana.
  2. Käytän edelleen wordpress.comin ilmaista teemaa. Ei mitään maksullista. Käytän aikaa sopivan teeman etsimiseen. Ulkoasun on oltava näyttävä ja palveltava nykyistä nettikäyttöä paremmin – ihmiset jaksaa skrollata muttei klikkailla.

Miten homma eteni

Aikaa työhön käytin n. 16 tuntia. Ensimmäisenä päivänä 11 tuntia ja loput seuraavana ja sitä seuraavana päivänä. Suurin osa työajasta meni sisällön hiomiseen.

  1. Otin ensin vanhat sivut talteen. Tekstit tallensin wordiin.
  2. Päätin, että teen muutokset wordpressiin suoraan, vaikka sivusto näyttäisikin muutosten ajan oudolta. Näin varmistaisin etten voisi muuttaa enää mieltä tai siirtää sivuston uudistamista ja toisaalta työ valmistuisi oikeasti parissa päivässä. 🙂
  3. Aloin käymään läpi wordpress.comin teemoja. Hairahduin katselemaan myös maksullisia teemoja. Muutamalla kympillä saa kyllä näyttäviä… Erityisesti etsin teemoja, jossa etusivulle saa käytännössä koko sisällön näkyviin. Kun löysin sopivan teeman, kävin demosivuston ja teeman sisällön tarkkaan läpi – käy mulle.
  4. Kirjoitin ruutupaperille teemaa mukaillen asioita mitä haluan sivuilla olevan. Päätin mm. tiputtaa esikoiskirjani pelkäksi referenssiksi – olipas vaikea päätös sekin. Sisällöksi jäisi vain kaikkein oleellisin ja tavoitteena on, että kynnys yhteydenottoon on matala. Vanhoja tekstejä katsoin pari kertaa, mutta en käyttänyt juuri ollenkaan.
  5. Lisäsin sivut ja aloin kirjoittaa sisältöä. Jokaisella sivulla ollessani tein teeman mahdollistamat ulkoasuasiat esim. 3 palstaisen sivun. Muutaman kerran jouduin palaamaan ja lyhentämään/jakamaan tekstiä = lisätiedot avautuvat sisältösivulle, kun klikkaa continue reading. Kaikki muut ulkoasuasiat tein suoraan teeman ohjeilla paitsi googlemapsin kartan, jonka koodinpätkän kävin hakemassa googlesta.
  6. Kuvia metsästin ensin ulkoiselta kovalevyltä, kun ajattelin laittaa priimalaatuiset kuvat. Hermothan siinä väsyneenä meni… Lopulta kuvat on facebook-sivuiltani poimittu ja pari kuvaa on asiakkailta/tutuilta (luvat käyttöön toki on kysytty). Laatu ei ole kaikissa kaksinen, mutta näillä tässä kohtaa mennään. Valokuvausopinnot alkaa tammikuussa ja voi hyvin olla, että kaikki kuvat tullaan ottamaan kokonaan uudelleen… Maailma ei siis valmis ole tänäänkään.
  7. Muutin sivuston värit. Fonttiin en koskenut.
  8. Lisäsin yhteydet facebookiin, laitoin parhaaksi katsomani vimpaimet (haku, viimeiset artikkelit, seurannan). Tarkistelin kaikki linkit ja katsoin sivut kannettavalla ja puhelimella. Korjailin joitakin tekstejä jälkikäteen hiukan sujuvammaksi.
  9. Kävin korjailemassa Facebookiin asioita. En esim. ohjaa kirjaa ostamaan omalta nettisivultaan, kun sitä ei ole.
  10. Pyysin asiakaspalautteita yleisesti ja valikoiduilta asiakkailta, että saisin sisältöä asiakkaiden kertomaa -osioon. Niitä odottelen edelleen saapuvaksi ja todennäköisesti muutan asiakaspalauteosion kaksipalstaiseksi.
  11. Pyysin kommentteja sivustosta. Kollega huomasi pari asetteluvirhettä, jotka ei olleet osuneet silmiin. Korjasin ne. Muutamia muitakin huomioita tuli, jotka johtuvat teemasta. Siinä kun ei määräänsä enempää voi muokata. Muuten palaute oli erittäin hyvää. Erityistä positiivista huomiota on saanut henkilökunta.

Tempaus: Kaikkien aikojen kuukauden ennätyskävijämäärä

Aikaisemmin en oikein kehdannut markkinoida nettisivujani. Niiden taso ei ollut kovin kummoinen. Sisältö ei ollut vielä kiteytynyt ja ulkoasua veivaamalla asia ei tietenkään voinut kaksisesti parantua. Nyt kun sain sivustoni uusittua ja olin 5 kävijän päässä kaikkien aikojen kuukausikävijäennätyksestäni, päätin eilen tempaista.

Laitoin alla olevan sisältöisen Facebook-päivityksen kolmeen paikkaan: omille sivuilleni, Handmade by Riikka ja Naisyrittäjät -sivulle (jossa on reilu 15000 tykkääjää).

na%cc%88ytto%cc%88kuva-2016-12-31-kello-13-36-37

na%cc%88ytto%cc%88kuva-2016-12-31-kello-13-39-03

Syyskuun taso oli siis se, minkä halusin saada rikki. Tummempi palkki on yksittäiset vierailijat ja vaaleampi näyttökerrat. Kaboom! Tämä tapahtui käytännössä 6 tunnin aikana.

Saatat hymähtää, että mitäs ihmeen iloa siitä on, kun ihmiset vaan klikkaa sivuille ja lähtee pois. Jotenkin noin ajattelin itsekin laittaessani asian maailmalle. Halusin siis vaan ylittää kuukausikävijämääräni ja kaikki sen päälle olisi ekstraa – eikä sekään nyt niin hirveää olisi, jos ennätys ei menisi rikki. Ajatus asiaan lähdettäessä oli jotakin tämän suuntaista: ei mikään iso vaiva tehdä päivitys, ei se maksakaan mitään eikä siinä voi mitään menettää… Laitoin päivityksen sen enemmän miettimättä Naisyrittäjät-sivustolle. Siellä kun on aktiivisia ihmisiä ja tietysti myös niitä ihmisiä, jotka tarvitsevat palvelujani.

Mitä sitten oikeastaan tapahtui?

  1. Noin tunnin päästä Naisyrittäjät sivuston -päivityksen julkaisun jälkeen WordPress huusi: ”Your stats are booming! Pliide is getting lots of traffic.” Voitte uskoa, että koneen äärellä istuttiin aika tiukkaan. 🙂
  2. Vierailijamäärä kasvoi huimaa vauhtia. Vielä ilahtuneempi olin näyttökerroista. Näyttökertojen ja vierailijamäärän suuri ero tarkoittaa sitä, että sivulle ei vain klikattu ja lähdetty pois, vaan asia kiinnosti enemmänkin.
  3. Blogiin tuli useita uusia seuraajia.
  4. Sivuillani olevia referenssisivuja klikkailtiin kymmeniä kertoja – sain siis samalla asiakkaillenikin näkyvyyttä!!!
  5. Viimeisimpänä muttei todellakaan vähäisimpänä. Sain yksityisviestejä. Käytiin rönsyileviäkin keskusteluja. Suunnittelin jopa pari logovaihtoehtoa ja jos tyyli miellyttää, niin niistä lähdetään jatkamaan asiaa. Eli rehellisiä töitä – heti. Wuhuu!

Nyt julkaisusta on 24 tuntia. Kuukausikävijämäärä on nyt reilusti kaksinkertainen edelliseen ennätykseen nähden. Sivuilla on edelleen enemmän kävijöitä kuin normaalisti, mutta piikki on jo tasaantunut ja palannee normaalille tasolleen aika pian. Sitähän en tietysti tiedä tuleeko tämä poikimaan jotain oikeasti – jää nähtäväksi. En myöskään tiedä jäinkö tempauksen seurauksena jollekin esim. kirjanmerkkeihin ajatuksella, että ”Otanpa yhteyttä, kun tarvetta tulee. Vaikuttaa mukavalta tyypiltä.” Aika näyttää.

Jos nyt tästä tärkeimmän opin ottaisi talteen: AINA KANNATTAA YRITTÄÄ! Ei ole nimittäin pikku juttu sekään, millaisen fiiliksen tämmöinen nostattaa… Sillä mennään taas useampi viikko, vaikka tulisi välillä luntakin tupaan. Kiitos kaikille osallistuneille! <3